Miulle on hyvin tyypillistä kehitellä ensin omasta mielestäni mahtava suunnitelma ja lakata sitten parin viikon päästä noudattamasta sitä. Niinpä kirjoitan - tittidii - pimeänä ja lumisen jäisenä maanantaina! Pääasia on kuitenkin, että olen lopulta palannut näppäimistölle ja kyennyt jopa vastustamaan the Simsiä.
Tänään kuuluu hyvää. Nimittäin Mokoman Varjopuolta. Raskasta musiikkia vierastava korva nauttii ja ehdottoman ahdasmielinen pikkupentu edistyy itsensä toteuttamisessa! (Humanistinen psykologia tarvehierarkioineen alkaa näköjään syöpyä aivorakenteisiin. Tiesin, ettei psykologian kertauskurssi voi tehdä pelkästään hyvää!)
Nyt haluan puhua kylmistä väreistä. (Väreet, ei värisävyt!)
Ensinnäkin, ne ovat kehoni reaktio voimakkaisiin aistimuksiin. Vaikuttaa siltä, että moni kokee niitä useimmin kosketuksen kautta, mutta oma kokemukseni on toinen. Kylmistä väreistä ahdasmielinen pikkupentu tunnistaa heti inspiroivan kokemuksen tai jotain hyvin, hyvin epämiellyttävää.
Useimmiten saan kylmiä väreitä kuuloärsykkeistä. Ihmisäänistä erityisesti kirkkaat ja syvät saavat miun elimistön ihan sekaisin. Moniääninen laulu on myös ihan uskomatonta. Samoin erikoisemmat musiikin äänimaailmat. Menen kananlihalle jopa siitä äänestä, kun pakastimen laatikko avataan ja muovi ja jää osuvat toisiinsa. Ne väreet ovat kielteiset. Inhoan niitä hetkiä, kun miun pitää ottaa pakastimesta esimerkiksi marjoja - kssttssss ja tuntuu, etteivät niskaa raapivat väreet katoa ikinä.
Toinen (ehkä erikoisempi? ehkä tavallisempi? en tiedä!) miun suurista kylmien väreiden aiheuttajista ovat sanat. Lauseet. Säkeet! Kaikki ne ovat pieniä nipistyksiä iholla.
Nyt alkoi soida Silmäterä, miun keskittymiskyky kirjoittamiseen hävisi kertaheitolla ja väreet pääsivät vauhtiin.
http://www.youtube.com/watch?v=8r3RBgne9Xw
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti